Kirjassa esitellään filosofisen praktiikan toimintaa ja käytänteitä, suuntauksia ja filosofeja, jotka ovat inspiroineet kirjan kirjoittajia. Kirja (ja filosofinen praktiikka) kutsuu arjen tekoihin ja harjoituksiin.
Oma tekstini "Käveleminen henkisenä harjoituksena" kuljettaa lukijan kävelemisen filosofiaan. Runsaat kirjalliset esimerkit tarjoavat filosofisia näkökulmia kävelemiseen. Kehitän antiikin ajattelijoiden jalanjäljissä ajatuksen omasta gymnasiumista ja tuon konkreettisin esimerkein esiin sen, mitä käveleminen tekee ajattelulle.
"Kävellessä kannattaa kokeilla pysähtymistä aika ajoin myös vain katsellakseen, esimerkiksi katsella ylöspäin taivaalle minuuden laajentamisharjoituksena. Pysähtyminen ja katsominen sopii ohjeeksi jokaiseen päivään, oli tai käveli missä tahansa. Erityisesti meren jäällä kävellessä tai korkealla kalliolla tai tunturilla, eri suuntiin katsoessa, olen kokenut ääretöntä ja jotain hyvin vapauttavaa ja rauhoittavaa.
Mieleeni tulee usein tämä ote Aila Meriluodon runosta "Kaksi maljaa":
Taivas on ylläni
tajuamattoman suuri.
Sentään olla ihanaa olla pieni,
olla kuin malja aivan pieni,
rauhaa tulvillaan."
Kirja niin&näin -verkkokaupassa.
Kulttuuritoimituksen arvio kirjasta.